On aika uudistua – tervetuloa vuosi 2021
On aika uudistua – tervetuloa vuosi 2021
Kaikesta haastellisuudestaan huolimatta mennyt vuosi 2020 on sisältänyt paljon hyvää. Nyt vuoden 2021 alussa haluan tarttua siihen, samana päivänä kuin Yhdysvaltojen 46. presidentti vannoo virkavalansa.
Tämän artikkelin käkkyräpuun kuva on Älänteeltä, Kaivannonkierron kierrokselta Rautavaaralta Pohjois-Savosta. Mikä on aiheuttanut puun kasvussa muutoksen, joka on ollut jyrkkä? Miten se on ylipäätään elossa? Miksi nykyisin kasvuhaaroja on kaksi?
Tiivistän tulevan vuoden ajatukseni tiivisti näin:
Kehity ja kehitä – ole sitkeä
Vuosi 2020 on ollut kehittymisen vuosi. Uudistimme tuotteita ja palveluita kokeillen. Nykyisin osallistamme asiakkaamme paremmin työskentelyn aikana, jotta emme tuhlaisi ehkä tärkeintä resurssiamme – aikaa.
Kehitimme viime vuonna mallin hajautettuun asiantuntijatyöhön. Nyt voimme toteuttaa asiakkaan strategiatyön verkossa, lähitapaamisina, etätyöpajoina tai hybridinä. Nyt 100 henkilön ohjauttu Teams- tai Zoom-sessio onnistuu hyvin. Epäselvän emailliitedrivemissäsenytonkaan -mallin sijaan kokoamme asiakkaan kanssa kaikki tarvittavat sisällöt selkeäksi kokonaisuudeksi yhteen paikkaan – ja vain kaiken oleellisen. Keinoälyn avulla voimme koota ideoista yhteisen näkemyksen pohdittavaksi. Vaikka yhteenveto ei ole totuus, niin olemme matkalla kohti tulevaa – oppien ja kokeillen.
Strategiatyössä saamme kehittymisen mittarit ja tulokset reaaliaikaisesti asiakasorganisaation nähtäväksi, joten strategia muuttuu eläväksi ja dynaamiseksi. Tämän on mahdollistanut suomalainen Howspace ja vuonna 2020 liityimmekin Howspace Partneriksi.
Kuten puu, olemme uudistuneet ja emme ole antaneet periksi.
Tee 15 vuoden suunnitelma – myös itsellesi
Olen tänä vuonna hahmotellut omaa henkilökohtaista 15 vuoden suunnitelmaani. Se ei ole vielä lähellekään valmis. Mutta palaan siihen aika ajoin ja päälinjat ovat jo hahmottumassa. Sain siitä kimmokkeen kehittämiskumppaniltani, joka on tehnyt sellaisen jo kauan sitten itselleen.
Mitä sinä haluat tehdä intohimoisesti? Millaisen muutoksen käynnistät itsessäsi? Mitä kohtaat tulevaisuudessa vuonna 2036 kahden seitsemän vuoden syklin jälkeen?
Vuonna 2015 perustin Asuntamo Oy:n siirtyen edellisestä yrityksestä toteuttamaan omaa unelmaani. Kaikki ei todellakaan ole mennyt niin kuin ajattelin. Mutta yllättävän moni asia on kuitenkin varsin lähellä sitä, mitä olen halunnut.
Viime vuonna käynnistimme oman kotimme rakentamisprojektin. Siirsimme yli 100 vuotta vanhan talon hirret ja graniittikivijalan lähes 400 kilometrin päästä Kuopioon. Katsellessamme jouluna valokuvia löysin ensimmäisen kuvan, josta tonttimme nurkka näkyi. Kuva oli vuodelta 2011. Jouluna 2020 tontillamme seisoi ryhdikäs talo hattunaan hieno saumapeltikatto, joka kestää ainakin sata vuotta. Tähän väliin on mahtunut suunnitelmamme mukaisesti edellisen talon myynti, muutto uudelle paikkakunnalle vaimoni saatua työpaikan Kuopiosta sekä paljon pientä ja isoakin virittämistä. Moni on ihastellut taloprojektiamme. Mutta ei todellakaan ole sattumaa, että se valmistuu juuri siihen. Se on yhteisen tavoitteen tulos.
Hymy
Tälle vuodelle ehkäpä tärkein asia. Näytellä ei tarvitse, mutta ilo kannattaa ottaa arjen onnistumisista tai luoda hyvää asiakkaille ja läheisille. Sekä naureskella itselleen. Usein pienet teot muuttavat maailmaa kunhan niitä on paljon. Toivon aidosti, että elokuussa pääsen Kuopion komediafesfivaaleille nauraa räkättämään. Toivottavasti näen sinutkin siellä.
Maailma ei ole mustavalkoinen vaan värikäs
Me monesti näemme elämän mustavalkoisesti ja jopa asiat huonommin kuin ne itseasiassa ovatkaan. Tästä on kirjoittanut mm. Hans Rosling kirjassaan Faktojen maailma. Voin suosittella kirjan lukemista.
Sisäistä vastuullisuus
Vuoden 2020 aikana olemme ottaneet käyttöön YK:n kestävän kehityksen tavoitteet niin yrityksemme toiminnan suunnittelussa kuin asiakasprojekteissamme.
Sovellamme tavoitteita mm. tulevaisuuden hahmottamisessa, strategian mittareina sekä ekosysteemien rakentamisessa. Tämän vuoden aikana kerromme asiasta tarkemmin käytännön esimerkein. Niin oman yrityksemme kuin asiakaiden kautta kerrottuna.
Rekisteröimme helmikuussa 2020 EU-tavaramerkin SaveMyEcosystem. Se auttaa meitä aidosti fokusoimaan, mihin tähtäämme kehittämistyössä. Usein ekosysteemi liitetään luontoon, joka on itsessään oiva esimerkki siitä, kuinka kaikki kytkeytyy kaikkeen. Kuitenkin ekosysteemiajattelu sopii myös innovaatioiden kehittämiseen tai liiketoiminnan uudelleen muotoiluun.
Vuosi 2021
Uudistamme www-sivumme helmikuussa 2021. Löydät uudistetut palvelumme sekä mielenkiintoista uutta tietoa ekosysteemien kehittämiseen, kestävään kehittämiseen. Niin yritysten kuin kuntien näkökulmasta.
Tästä vuodesta tulee hyvä, on parempi ajatella niin, kuin pohtia mikä kaikki voi mennä pieleen.
Loistokasta Vuotta 2021 kaikille
Iskä, yrittäjä kehittäjä, perinnerakentaja, tulevaisuuden näkyväksi tekevä intohimoinen kehittäjä
Timo