Saimaa Ilmiö Goes Bauhaus – ekosysteemiä mallintamassa
Oli hienoa päästä fasilitoimaan Saimaa Ilmiö 2026 – kulttuuripääkaupunkihankkeen työpajaa 14.1.2021 yhdessä Tuotteistajatalo Arto Vidgrenin kanssa ja pohtia, miten aihetta voisi tarkastella ekosysteeminä. Aihe oli monellakin tavalla kutkuttava.
Jos luet tekstin loppuun, niin saat selville mikä yhdistää kansantanssia, Semmareita ja Miljoonasadetta? Ja miten minä päädyin lavalle mukaan kumpparit ja kalsarit jalassa.
Suomalaisuuden ennakkoluulottomat uudistajat – Tuusulanjärven yhteisö
Olen suomalaisen jugengin fani. Akseli Gallen-Kallelan elämänkertaa lukiessani havaitsin, että Kämpissä iltaansa viettäneet nuorukaiset toivat omissa töissään suomalaisuuden rohkeasti esiin. Suomi-paviljonki Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 ja Aino-tripyykit edellyttivät rohkeutta ja valtavirrasta erottautumista. Tuusulanjärven taitelijayhteisössä samanhenkiset uudistajat olivat vuorovaikutuksessa ja ehkäpä siksi tuo aikakausi on niin rikas ja monipuolinen.
Onkin helppoa väittää, että nykymittapuun mukaan tuo yhteisö edusti punkkareita: uudistajia, erottautuvia persoonia yhdistettynä lahjakkuuteen.
Tuuliajolla kiertue – Saimaa Ilmiön juuret
Samaa voi sanoa vuonna 1989 järjestetyn Tuuliajolla-kiertueen taitelijoista. Suomirockin legendat kiersivät Saimaata, tosin Kämpin sijaan tapahtuman keskipiste oli höyrylaiva S/S Heinävesi.
Kiertue oli jo suunniteltu ja Juicen aloitteesta Kaurismäen veljekset saivat Jörn Donnerin pikarahoituksella ensimmäisen pitkän elokuvansa toteutettua. Kiertueen toteutukseen tarvittiin muitakin, joilla oli merkittävä osuus ekosysteeminä: katsojat, höyrylaivayhtiöt, kiertuekaupungit, tapahtumajärjestäjät ja filmiryhmä. Kaikilla oli merkittävä osa ekosysteemissä.
Samoin Live Aid vuonna 1985 tai Woodstock vuonna 1969 ovat muodostuneet legendoiksi. Niiden toteuttamisessa on yhteinen piirre: Vahva tahtotila toteuttaa jotakin uutta. Lopputulos ei ollut selvillä tapahtumia rakennettaessa. Sattumallakin on osansa, mutta niiden toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista ilman ekosysteemiä, jonka toiminta perustui lisäarvon tuottamiseen yhdessä.
Mikä voisi olla Saimaa Ilmiö 2026?
Sitä saa mitä mittaa. Onko tärkeämpää voittaa kulttuuripääkaupunkikisa vai onko tavoitteena tehdä jotakin pysyvää? Vaikka pysyvä arvoverkosto, joka tuottaa jotakin ainutlaatuista ja tunnettua Euroopassa?
Painopisteitä voidaan tarkastella TEM:n Luovan talouden tiekartan (s. 22) kautta, josta nostimme keskiöön ekologisen arvon. Saimaa on itsessään ekosysteemi ja luonnostaan alueen kunnille yhteinen.
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet mittareina
Mielestämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteet sopivat erinomaisesti Saimaa Ilmiön kehittämisen taustalle. Suomessa moni asia on parhaiten maailmassa ja alkuun 17 kohdan tavoitteet voivat tuntua liioitetuilta. Tarkemman tarkastelun jälkeen ne voivatkin toimia ymmärrettävänä kehittämisen runkona ja siksi Saimaa Ilmiössä ei olekaan kyse pelkästä kulttuuripääkaupunkihakemuksen jättämisestä.
Saimaa on itsessään ekosysteemi
Muihin kulttuuripääkaupunkihakemuksiin verrattuna Saimaa Ilmiöllä on yksi ainutlaatuinen vahvuus – Saimaa on ekosysteemi. Luonto, kaupungit, yrittäjyys, asukkaat, lomalaiset, elämet, kylät, mökit ja veneilijät – heistä muodostuu moniulotteinen verkosto. Jokainen on tärkeä ja toisen puuttuva palanen.
Kohti kokeilukulttuuria
Olisipa hienoa, jos Saimaa Ilmiön kulttuuripääkaupunkihakemus innottaisi ihmisiä tekemään yhdessä kokeillen ja rohkeasti. Hieman punkkaria kehiin vaikkapa näin:
”Kuudes aalto perustuu kokeilunhaluiseen kulttuuriin. Se on jatkuvaa testailua ja kokeilua, avoimuutta sekä uuden oppimiseen ja epäonnistumisen hyväksymistä. Siinä asiat tehdään toisinaan eri järjestyksessä kuin mihin on totuttu. Intuitiolla ja nopealla toiminnalla on suuri rooli kehittämisessä: aina ei ole tehokkainta käyttää aikaa analysointiin ja suunnitteluun, vaan on valittava suunta joka tuntuu oikealta ja hyvältä, ja edettävä sitten konkreettiseen kokeiluun. Nopeat prototyypit tuottavat nopeammin innovaatioita kuin idean varmistaminen etukäteen paljon aikaa vievillä analyyseilla. Palautteen antaminen nopeutuu ja sen mukana kehitys. Kokeilunhaluisuuden kautta voidaan löytää älykkäämpiä ja toimivimpia ratkaisuja. ”
Markku Wilenius, Tulevaisuuskirja, Metodi seuraavan aikakauden ymmärtämiseen, Otava, 2015.
Tähän Saimaa Ilmiöllä on oiva mahdollisuus: Viisi kaupunkia, kymmeniä kuntia, tuhansia yrittäjiä ja
674408 saimaalaista
Kumppareita, kalsareita, rockia ja mieskuoro – Koiraan Elämää
Palataanpa alun kysymykseen ja loppuvuoteen 1994 ja Jyväskylän yliopistokaupunkiin. Tarina menee jotensakin näin:
Jyväskyläläinen kansantanssiryhmä ISOT tai virallisemmin Ison Tanhuujat oli itsessään kansantanssin punkkari ja samalla yksi Suomen huippuryhmistä. Kovan ammattitaidon lisäksi lavalla nähtiin banaaneja, uusia pukuja ja naureskeltiin tanhujen kliseille. Musiikki oli uutta folklorea ja teimme yhteistyötä mm. Jyväskylä Big Bandin kanssa.
Meillä oli millintarkka perkussionisti, Miljoonasateen rumpali Jarmo Hovi. Samoin kurssikavereina tunsimme hyvin Semmareiden porukat, jonka suosio oli jo lähtenyt lentoon. Kerran viikkotreenien jälkeen Sohwissa kokoontui osin sattumalta porukka, jonka hullusta ajatuksesta syntyi Koiraan elämää -produktio. Sen tuloksena luotiin tarina suomalaisen miehen elämästä, yhdistäen Semmareiden ja Miljoonasateen musiikki tanssiin.
Osana Isolaisten ryhmää esiintyi oma underground porukka, joka pöllytti kansantanssia vieläkin enemmän. Pukuna suomalaisen miehen kansanpuku – T-paita, Black Horsen sponsoroimat pitkät kalsarit sekä Kontion kumisaappaat. Nekin suoraan tehtaalta tilattuna. Yhdistelmä toimi, mutta vaati rohkeaa vapaan pudotuksen reunalle menoa. Lisäksi homma piti tehdä todella hyvin.
Matka oli huima. Seitsemän loppuunmyytyä esitystä, standing ovationit, Kaustisten silloinen näytösennätys, joka poiki esiintymiseen porttikiellon Kaustisten päälavalle. Joka jätkien kanssa sitten vielä rikottiin, se on sitten toinen tarina.
En ehkä itsekseni olisi ollut näin rohkea. Liittyessäni Isoihin en tanssijana mikään huippu ollut ja ensimmäisestä treenistä ekaan julkiseen keikkaan jyräsinkin puolitoista vuotta. Näin jälkeenpäin se oli välttämätöntä, vaikka näin ei ajatellut itse silloin. Kova vaatimustaso mahdollisti sen, että pääsin mukaan ihan johonkin muuhun. Sitkeys ei ole ollenkaan pahasta.
Kiitos tästä kuuluu niille, jotka olivat tätä vetämässä ja kasaamassa. Mutta oli niin hienoa olla mukana ideoimassa jotakin uutta ja ainutlaatuista. Porukassa itsekin olet enemmän. Vaikka aika kultaa muistot, niin se iski loistavasti ajan henkeen. Ja Miljoonsateen ”16 ja 36” vetää ihon vieläkin kananlihalle.
Osa kriitikoista ylisti ja sitten toisille olimme turhapuroja, tässäpä esimerkki Hesarin arkistoista arviointi Tampereen pakkahuoneelta. Muistan keikan aina, toivottavasti kriitikkokin.
Joten uutta voit luoda, kun teet yhdessä ja pistät itsesi peliin täysillä. Verkostut, kokeilet, välillä häpeät ja nouset häpeästä. Perusjuttuja ei huomaa enää kukaan.
Tästä on kysymys Saimaa Ilmiössäkin.
Koiraan Elämää esitys Mikkelin teatteripäivillä. Isot, Tanhujätkät, MIljoonasade ja Semmarit. Kuva Vekku Villanen. 1995 (copyright Ison Tanhuujat)
Timo, josta joskus kaivamalla löytyy se pieni punkkari (kuvassa toinen vasemmalta)
